Kohta on lokakuu ja ja rykelmä syntymäpäiviä tulossa.

“Pohjanmaan pojat ovat tulleet, murteensa, partansa, pitkän(mustan) tukkansa ja hyvässä tapauksessa soitimen kanssa viemään minun sydämmeni.”

Olen ATK-luokassa, yksin, valitsen lahjaa tavalliselle maantallaaja poikaystävälleni zippoa, miettien siihen tulevaa kaiverrusta, olen hetki sitä ennen katsonut luokkalaiselleni lahjaa, hän harrastaa figuurien maalausta, ja olen sellaisen hänelle velkaa, ja sattumoisin tämä kyseinen ihminen on vienyt palan sydämmestäni. Viikingi, basisti, sanottaja, larppa ihan miten vaan, mutta muistan vieläkin illan jolloin olin hänen.  Jolloin hän oli pelastanut minut yksinäisyydeltä, se oli väärin mutta voiko asialle tehdä enään mitään. Ei.

Siinähän sitten tulee tyhjään luokkaan luokseni, asioitaan hoitamaan, tervehdys oli viaton, emme ole ystäviä samalla tavalla kuin ennen. Istutuu taakseni ja uppoutuu tehtäväänsä. Ajatukseni lähtee liikenteeseen:

“Tossa se nyt istuu, sydämmeni pakahtuu haluaisin, mutten uskalla. Katsoiko se tänne? ei. Olisin halunnut vain hypätä kaulaan ja suudella. Mutta tilaisuuteni oli ja ohi meni.”   Heippa!..hän lähti..

Kun sain ajatuksen taas pyörimään keskityin zippoon, ja pudistin päästäni pois kaikki tyhmät ajatukset olen varattu, olen onnellinen, miksi yritän rikkoa sen mitä ollaan vuosia jo koottu. En tiedä, mutten ainakaan saa miettiä rauhassa ja olla yksin luokassa seuraava tulokas oli jo tulossa, Rami aka ÄrrinMyrrin.

Herraan tutustuin humalassa, ja tietenkin tunnevammasena parin lämpimän illan jälkeen myös rakastuin. Ei toiminu juttu ei, jäi muistoksi Disturbed ja murtunut sydän, onhan tässä muutamaan otteeseen kipinää vielä väliimme iskeny muttei tarpeeksi lujaa jotta suhteessamme olisi ollut muutakin hyvää kuin seksi.

Siinä se sitten köpsötteli vielä samalle paikalle kuin edellinen, kylmätväreet ja huokaus,  mieleeni tuli vain:

“Nyt tuli sit toi, mihin tää maailma on menossa?”

Ja vieläpä muistin että tämäkin kuuluu kategoriaan “juhlin lokakuussa synttäreitäni” en tosin ajo hankkia kuin korkeintaan kaljan hänelle.

Hetken päästä perään tuli vielä poikaystävänikin, silmät rävähtäen aloin siinä sitten miettimään että onko tämä kohtalo, vaiko karma leikkii kanssani, rytmihäiriöitä toisen perään, päätin kirjoittaa tämän ensimmäisen ja ehkä viimeisen blogini, tässä nyt sitten istun ja mietin onko mulla lisättävää, tunnistan heikkouteni pohjonmaan pojat, hiijohoi älä jätä, yhdet vielä ja ärrinmyrrin jne. mutta onko oikein tuntea tälläisiä tunteita? en usko että kenelläkään riittää valtaa vastaamaan tuohon.

Kaikki muu viehättää enemmän kuin oma. Vanha suolakin janottaa. Eikä lahjojakaan ole valittu.

Rakkaus ei ole helppoa.